Kategoria: Case

  • Merkityksellinen työelämä on Tacit Oy:n missio

    Merkityksellinen työelämä on Tacit Oy:n missio

    Hämeenlinnalainen Tacit Oy kehitti Linkroomin avulla itselleen työkalun asiantuntijuuden monistamiseen, mutta samalla huomasi että sitä voisivat käyttää myös muut asiantuntijat. ”Muutoksen menestyksekäs johtaminen vaatii sitä, että johtaja tuntee organisaationsa motivaatiotekijät ja arvot, joiden pohjalta työntekijät toimivat. Meidän työkalu vastaa juuri siihen tarpeeseen.” kertoo Tacit Oy:n asiantuntija Helena Lehkonen, joka on tutkinut työelämän arvoja pitkälti toistakymmentä…

  • Boxinbox – uudenlainen harjoittelukonsepti

    Boxinbox – uudenlainen harjoittelukonsepti

    Boxinbox on Juuso Ahon kehittämä konsepti, missä jokainen saa keskittyä täysin omaan harjoitteluunsa.  Hämeenlinnassa toimivan Boxinbox idea ja nimi on siinä, että asiakkaille löytyy pieniä harjoitusalueita ison harjoituskeskuksen sisältä. Yritys toimii urheiluhallien tapaan ja vuokraa harjoitustiloja erilaisiin tarpeisiin. Harjoitusalueet ovat yhdisteltävissä erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Aerobisia laitteita voi vuokrata yksittäin tai vaikka koko pyöräilystudion kerralla. Boxinbox tarjoaa…

  • Deafmetal poistaa häpeän kuulolaitteiden käytöstä

    Deafmetal poistaa häpeän kuulolaitteiden käytöstä

    Deafmetal on gTIEn Jenni Ahtiaisen suunnittelema kuulokorumallisto. Tarina alkoi, kun Jennillä todettiin keskivaikea kuulonaleneminen. Muotisuunnittelijana Jenni päätti tuunata kuulolaitetta. Hän suunnitteli kuulolaitteisiin pujotettavat korvakorut ja pisti niistä oheisen postauksen Facebookiin: Kysyntä räjähti. Lyhyessä ajassa Deafmetal valittiin muun muassa Suomen Kädentaidot Uutuustuote –kilpailun 2018 voittajaksi. Kuulolaitevalmistajat kiinnostuivat yhteistyöstä. Myös kansainvälisiä tilauksia alkoi satelemaan, vaikka gTIEn nettisivut…

  • MateMar tekee yritysten toiminnasta ympäristöystävällisempää kuluja karsimalla

    MateMar tekee yritysten toiminnasta ympäristöystävällisempää kuluja karsimalla

    MateMar Oy on jätehuollon konsultti, joka auttaa yrityksiä vähentämään kuluja jätteiden lajittelua ja kierrätystä tehostamalla. Tämä voi tuoda merkittäviä kustannussäästöjä ja on myös on ympäristölle ystävällistä. Ole yhteydessä MateMarin Topias Lahteen, jos sinua kiinnostaa kuulla lisää 040 566 6053, [email protected] Linkroom antoi MateMarille vauhtia toiminnan käynnistymiseen.

  • Ekokamu on biojätteen paras ystävä

    Ekokamu on biojätteen paras ystävä

    Ekokamu Oy on vuonna 2017 perustettu hämeenlinnalainen start up -yritys, joka kehittää alipainetekniikkaan perustuvia bioastioita aluksi kotitalouksien käyttöön ja jatkossa myös ammattilaistarkoituksiin. Ekokamun perustajaosakkaita ovat konseptin kehittäjä, DI ja FT Annukka Pakarinen sekä toimitusjohtajana toimiva DI Elina Voutilainen. Ekokamun alipainetekniikkaan perustuva toimintamekanismi on Annukka Pakarisen käsialaa. Keksintö itsessään on syntynyt jo kauan ennen Ekokamu Oy:n…

  • ÄrräTreeni auttaa ääntämään R-kirjaimen oikein!

    ÄrräTreeni auttaa ääntämään R-kirjaimen oikein!

    ÄrräTreeni on HAMKin opiskelijoiden laatima mobiilisovellus R-kirjaimen ääntämisen harjoitteluun, joka on kehitetty yhdessä suomalaisten puheterapeuttien kanssa. Sovellus tuo puheterapiasta tutut harjoitusmetodit jokaisen saataville älypuhelimeen. Kuten Kimmo Kokkonen, toinen yrityksen perustajista, kertoo:  ”Läheiseni lapsella oli vaikeuksia puheen muodostamisen kanssa. Puheterapeutti sanoi, ettei ole vielä syytä huolestua. Kuitenkin lapsen vanhemmat olivat hyvin huolissaan. Läheisten huoli sai minut miettimään, että olisipa joku…

  • Ensimmäiset stipendit myönnetty!

    Ensimmäiset stipendit myönnetty!

    Ensimmäiset Linkroom-stipendit myönnettiin Crazy Town Hämeenlinnan 1-vuotispäivillä 19.1.2018. Citylaturi tarjoaa kuluttajille kännyköiden latauspalvelun paikkoihin, kuten kahviloihin Taitekohta auttaa elämän taitekohdissa tarjoamalla edunvalvontavaltuutuksiin ja hoitotahtoon liittyviä palveluita VOLO kehittää alustaa yritysten ja korkeakouluopiskelijoiden yhteen tuomiseksi ÄrräTreeni auttaa lapsia harjoittamaan mobiilisovelluksen avulla R-kirjaimen ääntämistä Lisää tietoa: Petra Pulkkinen, 050 535 2776, [email protected]